Jyväskylä

Helsinki

Keskity lomalla olennaiseen

25.2.2019
Emmi

Paluulento Kanariansaarten Fuerteventuralta saapui Helsinki-Vantaalle viime yönä puoli kahdelta. Nyt välttelen matkalaukun purkamista ja pyykkivuoren taltuttamista kirjoittelemalla tätä tekstiä ja käymällä läpi taakse jäänyttä ihanaa lomaviikkoa. Jos näin pystyisi vielä hetken välttelemään arkeen paluuta!

Fuerteventura on äärimmäisen kuiva ja tuulinen saari. Useampana päivänä viime viikon aikana voimakkaat puhurit kuljettivat Saharan aavikolta hiekkaa mukanaan saaden aikaan hieman utuista sumua muistuttavan verhon auringon eteen. Valtamereltä puhaltava tuuli on tietysti myös hieman suolaista sorttia, joten hiustenlaiton kannalta tilanne oli kaikkea muuta, kuin täydellistä. Mikä avuksi?

Anna olla! Lomalla on tarkoitus rentoutua, eikä se ainakaan minun kohdallani tarkoita hiusten väkertämistä joka aamu hotellin kylppärissä minuuttitolkulla. Tuuli ja lomafiilis sekoittavat hiukset päivän aikana useampaan otteeseen, joten asenne kannattaa säätää sen mukaisesti. Vähemmän on enemmän!

Otin tietoisesti rennommin koko viime viikon myös hiustenlaiton suhteen ja kyllä kannatti!

Tee pohjatyö huolella. Hiusten pesun jälkeen pohjatyöhön kannattaa panostaa, jotta selviää pienellä freesauksella seuraavina päivinä. Jos hiusten pituus riittää, niitä kannattaa hieman taivutella raudan avulla. Ei tarvitse tavoitella kiharaa, kevyt pehmennys riittää. Näin hiuksissa pysyy tuuheus ja rakenne kohdillaan, jota on helppo kohennella nopeasti. Jos hiuksesi ovat luonnostaan kiharat, niin mikäpäs sen parempaa! Nappaa laukkuun mukaan kiharoita virkistävä muotoilutuote ja sehän riittää huolettomaan kohenteluun.

Pienempi on parempi. Ota pelkkiä matkakokoisia tuotteita mukaan, jotta säästät tilaa matkalaukustasi. Jos sinäkin olet saanut tarpeeksesi hotellihuoneiden lehmänhönkäys-fööneistä, niin kannattaa hankkia oma matkakokoinen hiustenkuivaaja. Saat kuivattua hiuksesi nopeammin ja säästät hermoja.

Nämä tuotteet olivat pelastukseni reissussa! Sebastian Stylbrid9: täydellinen rakennetta antava suihke, tällä saa taivutetun latvan korostumaan nopeasti ja helposti (50ml 17€). Eimi Dry Me: kuivashampoiden kingi, tällä saa pidennettyä pesuväliä ja ylläpidettyä raikasta fiilistä (65ml 14€). System Instant Energy: tämä kuivahoitoaine palauttaa latvaan kiillon ja auttaa selvittämään takut tehokkaasti,  se onkin kuivashampoon paras kaveri (75ml 18,90€).

Suojaa iho. Myös hiuspohjan iho on altis palamiselle auringossa. Paras tapa välttää moinen kivulias ja epämukava vaiva on suojata iho huivilla tai päähineellä. Jos et halua peittää koko päätä, kannattaa kokeilla hiuspantaa tai huivin käyttöä eri tavoilla, saadaksesi edes riskialttiin jakauksen suojattua.

Huivilla saa helposti rentoa fiilistä lomatyyliin ihon suojaamisen lisäksi.

Suojaa hiusvärisi. Aurinko haalistaa hiusvärejä, joten väriä ylläpitäviä hoitoaineita tai shampoita kannattaa pakata mukaan. Samasta syystä ei ehkä kannata käydä värjäyttämässä hiuksiaan juuri ennen lähtöä, ettei vastatehty upea väri muutu heti ensimmäisten lomapäivien aikana valjuksi. Loman jälkeen hiukset kaipaavat usein hieman ylimääräistä hellyyttä, joten tehohoito voi hyvinkin olla paikallaan.

Maisemat olivat usein karuja ja kuivia, mutta on siinäkin jotakin kaunista.

Pyydä vinkkejä etukäteen. Kysy kampaajaltasi ennen reissua vinkkejä muutamaan helppoon eri lomatyyliin, jotka saat kätevästi toteutettua myös itse. Perinteisestä ponnaristakin saa muutamalla niksillä erinäköisen. Liikkeissämme on parhaillaan myynnissä pieni erikoiserä GHD-rautoja, joiden hintoihin sisältyy käyttöopastus, joten tämä etu kannattaa ehdottomasti hyödyntää, vaikka ei olisikaan lähdössä lomanviettoon!

Teimme päiväreissun viereiselle Lanzaroten saarelle, jossa saimme ihailla valtameren voimaa.

Loma oli kaikin puolin ihana ja nyt jaksaa taas tehdä töitä. Ainakin seuraavaan lomaan asti :)

Nähdään Teoksessa!

-Emmi

Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

uhuuetife
28.4.2019 09:56
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin For Sale Amoxicillin No Prescription owt.tdfc.kampaamoteos.fi.wev.gv http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/
etopubimkeje
28.4.2019 10:35
 
http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/ - Amoxicillin 500 Mg Amoxicillin Online ttg.kbaw.kampaamoteos.fi.tlu.zo http://theprettyguineapig.com/amoxicillin/