Jyväskylä

Helsinki

Täydellisyys on ansa

17.3.2019
Emmi

Minun täytyy myöntää teille (ja itselleni) jotain heti tämän tekstin alussa: tänään ei kirjoittaminen vaan tahdo millään sujua. Ajatukset ovat yhtä mössöä ja yksittäisistä lauseista on vaikeaa saada otetta. Mitä tahansa hevonkukkua ei voi firman nimissä kirjoittaa, joten hieman hirvittää, että saanko mitään julkaisukelpoista aikaiseksi. Nyt ei siis auta muu, kuin purra hieman hammasta ja kääntää moinen vastoinkäyminen inspiraation lähteeksi. Aionkin hyödyntää tämän tilaisuuden täydellisyyden tavoittelusta ja epäonnistumisen pelosta puhumiseen.

Aloitan toteamalla, että olen ollut koko viikon sairaslomalla. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin (voit lukea tekstin täältä) ja kertonut, miten vaikeaa varsinkin tämän alan ihmisillä on jäädä sairaslomalle. Osalle tämän kuluneen viikon asiakkailleni ei ole vielä löytynyt uusia aikoja peruuntuneiden tilalle ja tiedän, että jostakin ne kuitenkin pitäisi taikoa, kunhan työkykyni palautuu ennalleen. Ymmärrän levon tärkeyden silloin, kun kroppa (tai mieli) sitä vaatii, mutta silti tunnen syyllisyyttä jokaisesta sairauteni takia peruuntuneesta ajasta. Puolisoni on joutunut muistuttamaan minua useasti viime päivinä siitä, että asialle ei yksinkertaisesti voi mitään. On vaan pakko antaa periksi ja pysyä vällyjen alla. Mutta mitä pidemmäksi sairasloma venyy, sitä suuremman vallan epäonnistumisen tunne minusta saa ja veikkaan, etten ole ainoa, joka kärsii enemmän tai vähemmän samasta vahingollisesta asenteesta. Joudun myöntämään itselleni (jälleen kerran), että elämää ei voi koskaan täysin hallita.

Keskustelin muutama viikko sitten ystävieni kanssa aiheesta, jota on käsitelty viime aikoina myös mediassa, nimittäin huijarisyndroomasta. Varsinkin moni nainen pelkää, että minä hetkenä hyvänsä tapahtuu jotakin, jonka seurauksena kanssaihmisille, erityisesti kollegoille, paljastuu, etteivät he oikeasti osaa mitään. Huijarisyndroomaa potevat tuntevat niin suurta epävarmuutta itsestään ja osaamisestaan, että kaikki muut ympärillä näyttävät heidän silmissään yli-ihmisiltä. Tästä syystä moni jättää pyytämättä palkankorotusta, vaikka olisivatkin sen ansainneet ja työhaastattelut tuntuvat ylitsepääsemättömän kamalalta. He jäävät polkemaan paikoilleen, koska eivät usko pääsevänsä eteenpäin, eivätkä he ota muilta kuultuja kehuja tai kannustusta tosissaan. Rima on asetettu omassa mielessä niin korkealle, että siihen on mahdotonta yltää.

Kampaajana kuulee monesti vihjeitä siitä, miten suuri ote täydellisyyden tavoittelulla on edelleen ulkonäön suhteen. Asiakkaat stressaantuvat siitä, että se yksi pahuksen kiehkura ei koskaan asetu niin kuin sen haluaisi asettuvan, tai se pirullinen pyörre takaraivolla suorastaan nauraa päin naamaa. Muuten tukka olisi täydellinen, mutta kun se yksi kohta pistää aina hanttiin. Hiukset ovat liian kiharat tai liian suorat, liian liukkaat tai liian karheat, liian paksut tai liian hennot. Jokin on aina jossakin määrin pielessä. Pielessä verrattuna mihin? Ehkäpä vika onkin hiusten sijaan siinä mielikuvassa, johon yrittää pyrkiä?

Joka kerta, kun huomaan harmittelevani jotakin asiaa elämässäni, kysyn itseltäni saman kysymyksen: pystynkö tekemään asialle jotakin? Jos vastaus on kyllä, niin sitten kannattaa lopettaa valitus ja ryhtyä hommiin. Jos en, niin sitten kannattaa lopettaa valitus ja opetella hyväksymään asia sellaisenaan. Tämä on tietenkin huomattavasti helpommin sanottu, kuin tehty ja joskus joutuu tekemään vaikeitakin päätöksiä saavuttaakseen paremman olon. Mutta se todella toimii ja mikä parasta, se pätee ihan kaikkeen. En voi nopeuttaa paranemistani muuten, kuin lepäämällä. Siispä lepään. Omia taitojaan ja itseluottamustaan voi kehittää tekemällä töitä sen eteen ja kyllä sitä rimaa saa välillä laskeakin. Kurittomista hiuksista kannattaa murehtimisen sijaan ottaa ilo irti. Olemme kaikki ihan yhtä täydellisen epätäydellisiä, joten miksi teeskennellä olevansa jotain, mitä ei koskaan pysty olemaan?

Nähdään Teoksessa!

-Emmi

Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Ei kommentteja.