Jyväskylä

Helsinki

Uudet tekijät Teoksessa

3.3.2019
Emmi

Helsingin tiimiin on viime kuukausien aikana liittynyt kolme uutta jäsentä. Heidän taustansa ovat erilaisia, mutta intohimo tätä alaa kohtaan on yhtä vahva jokaisella.

Uusien jäsenten etsiminen saattaa olla pitkäänkin jatkuva projekti. Vaikka hakijalla saattaisi tekninen osaaminen olla kohdillaan, se ei kompensoi henkilökemiaa. Teemme työtämme intensiivisesti ja jokaisen jäsenen täytyy voida luottaa muihin tiimiläisiin. Jos joukossa on yksikin henkilö, joka ei kanna korteaan kekoon, koko liikkeen ilmapiiri kärsii huomattavasti. Tästä syystä emme tyydy keneen tahansa, vaan koko paketin täytyy olla kunnossa. Uusimmat kolme jäsentämme ovatkin täydellinen lisäys Helsingin liikkeeseen ja tässä on heistä hieman enemmän tietoa!

Sini aloitti liikkeessämme vuoden 2018 syyskuussa, mutta hän ei suinkaan ole noviisi alalla. Sini on ehtinyt työskennellä kampaajana jo seitsemän vuoden ajan ja hänellä on huima kymmenen vuoden kokemus meikkaajan työstä. Hän tekeekin mielellään kokonaisuuksia, joissa pääsee toteuttamaan sekä juhlakampauksen, että –meikin. Siniltä sujuvat monet erilaiset työt permanenteista suurempiin väriremontteihin ja hän tekee myös pidennyksiä sinetti-, teippi- ja magotekniikoilla. Sinillä on hyvä värisilmä ja hän rakastaakin suuria ja näyttäviä värimuutoksia, joissa ei arastella vahvoja kontrasteja.

Sini palvelee myös englannin kielellä.

Vaasasta Helsinkiin muuttanut Jennika aloitti Teoksessa tammikuussa 2019 ja hän on paikkansa hyvin ansainnut. Hän tekee työnsä tarkasti ja huolellisesti. Jennikan mielestä asiakkaiden hiukset ansaitsevat vain parasta, eikä silloin sovi hosua ja kiirehtiä. Hän haluaa jatkuvasti oppia uutta ja kehittää taitojaan vielä pidemmälle. Jennika hallitsee erityisen hyvin vaalennusprojektit ja muut värityöt, mutta myös kampausten teko on lähellä hänen sydäntään. Hän on helposti lähestyttävä ja hän viihtyy asiakaspalvelutyössä erinomaisesti. Jennika haluaa ottaa jokaisen yksilölliset tarpeet hiusten suhteen huomioon joka kerta.

Jennika palvelee myös ruotsin ja englannin kielellä.

Niina on tiimimme uusin jäsen. Hän aloitti työt liikkeessämme maaliskuun 2019 alussa ja osoitti heti ensimmäisenä päivänä olevansa täyttä Teos-materiaalia. Niina on ystävällinen ja hauskaa seuraa, eikä hän pelkää haasteita. Niina on taitava veitsellä tehtävissä leikkauksissa, mutta häneltä sujuvat myös graafiset saksityöt. Hän suunnittelee mielellään kokonaisuuksia, joissa sekä leikkaus että väri pääsevät oikeuksiinsa. Niina tekee myös pidennyksiä sinetti- ja teippitekniikalla. Hänen taustansa alalta on pitkä ja monipuolinen, sillä hän on toiminut kampaajan työn lisäksi opettajana ja hänen hihastaan löytyy myös estenomin koulutus.

Niina palvelee myös englannin kielellä.

Nähdään Teoksessa!

-Emmi

Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Ei kommentteja.